sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kevätkokous pidetään 27.6.2015 klo 12:00

Melalahden ranta kesäkuussa 2013 pari tuntia ennen juhannusjuhlia - kuva: Minna Parkkinen

30.5.2015 HUOM. KOKOUSAIKA SIIRRETTY!
Hallituksen kokouksessa eilen sovittiin kevätkokouksen ajankohdaksi 27.6.2015, klo 12:00 ja tätä ennen pidetään hallituksen kokous.

Kokouspaikaksi sovittiin alustavasti Kuisman loma.

Hallitus toivoo aktiivista osallistumista kylähyhdistyksen toimintaan sekä uusia toimijoita mukaan hallitukseen. Olemme nyt kahdessa peräkkäisessä kokouksessa keskustelleet koko kyläyhdistyksen lakkauttamisesta, sillä aktiiveja ei ole tarpeeksi yhdistyksen pyörittämiseen.

Toivomme, että jokainen kyläläinen miettii osaltaan mitä kyläyhdistyksen toiminnalta toivoo jatkossa ja miten voisi itse auttaa kylän kehittämisessä. Uusia ideoita otetaan vastaan ja uusia toimintamuotoja voidaan kehitellä yhdessä!

terveisin,
hallitus / johtokunta

Hallituksen kokous 2.5.2015

Kokous: 2.5.2015
klo: 12:00
paikka: Paltamon työvoimayhdistys ry:n tilat / Toimistohotelli


1. Kokouksen avaus
Melalahden kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja, Janne Raunio avasi kokouksen 12:08.

2. Läsnäolijoiden toteaminen
Liitteenä osallistujalista. Paikalla kokouksessa Juha Leinonen, Martta Kovalainen, Emilia Kyllönen, Mikko Leinonen, Janne Raunio ja Minna Parkkinen

3. Tilin käyttöoikeuden myöntäminen puheenjohtaja Janne Rauniolle.
Tilinkäyttöoikeus yhdistyksen tilillä on tällä hetkellä käsittääksemme entisellä puheenjohtajalla, sihteerillä ja rahastonhoitajalla.

Päätettiin myöntää tilinkäyttöoikeudet puheenjohtajalle Janne Rauniolle (xx.xx.xxxx) tällä pöytäkirjapäätöksellä ja poistaa muiden entisen hallituksen toimihenkilöiden käyttöoikeudet.

4. Muut asiat
  • Hallituksen järjestäytyminen. Varapuheenjohtajaksi ehdotettiin ja hyväksyttiin Juha Leinonen.
  • Tilin saldo on tällä hetkellä hieman alle 3000 €, eli rahatilanne on hyvä.
  • Keskustelua tilinpäätöksen hoitamisesta tilintarkastajan kanssa.
  • Allekirjoitettiin edelliset (elokuu 2014) kokoouspöytäkirjat.
  • Sovittiin kevätkokouksen ajankohdaksi 31.5.2015, klo 14:00 ja tätä ennen pidetään hallituksen kokous. Kokouspaikaksi sovitaan alustavasti Kuisman loma.
  • Aidat. Aitatolpat ovat ELY-keskuksen omaisuutta, mutta onko aidat sen omaisuutta, jonka maille ne on pystytytetty? Martta Kovalainen on selvittänyt ja ne ovat maanomistajan, ellei ELY-keskus käy aitoja korjaamassa pois.
  • Keskustelua hevosten ja lampaiden laidunnuttamisesta Melalahden kylän laitumilla.
  • Kota. Kota on kallistumassa, tämä pitäisi hoitaa ja korjauttaa. Vastuussa on Paltamon kunta.

5. Kokouksen päättäminen.
Puheenjohtaja Janne Raunio päätti kokouksen 13:05.


Paltamossa 2.5.2015

Hallitus 2015


Hallitus 2015

Mikko Leinonen pj, puhelin 050 5975 374
Emilia Kyllönen sihteeri, puhelin 0440 9091 99
Jaana Kerman
Martta Kovalainen
Harri Kyllönen
Juha Leinonen
Janne Raunio

Melalahden kyläyhdistyksen  fb-ryhmä,

KOKOUKSET

Syyskokous 2.8.2014

YLEISKOKOUS: 2.8.2014
klo: 12:00
paikka: Kuisman Loma


1. Kokouksen avaus.
Melalahden kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja, Janne Raunio avasi kokouksen 12:06.

2. Todetaan läsnäolijat.
Janne Raunio laittoi kiertämään läsnäolovihkon, johon osallistujia pyydettiin kirjoittamaan nimensä.

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
Kokous todetttin laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

4. Kokouksen järjestäytyminen.
  • Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kaisu Korhonen.
  • Sihteeriksi valittiin Minna Parkkinen
  • Pöytäkirjantarkastajiksi ja ja ääntenlaskijoiksi valittiin Emilia Kyllönen ja Anja Tervonen

5. Esityslistan hyväksyminen.
Käytiin läpi esityslista. Esityslista hyväksyttiin muutoksitta.

6. Toimintakertomus.
- Lisättiin kohta hoijakan teosta.

7. Esitetään tilinpäätös vuodelta 2013.
Tilinpäätös on käsitelty, mutta tilintarkastajan lausunto puuttuu. Toimitetaan tilinpäätös ja toimintakertomus tilintarkastajalle ja kutsutaan koolle uusi hallituksen/johtokunnan kokous.

8. Päätetään tilinpäätöksen ja vastuunvapauden myöntämisestä tilintarkastajalle.
Käsittely siirtyy seuraavaan kokoukseen.

9. Johtokunnan valinta.
Johtokunnassa on tällä hetkellä erovuorossa kaikki muut paitsi Janne Raunio ja Minna Parkkinen.
Uusiksi jäseniksi ehdotettiin seuraavia:
Harri Kyllönen
Emilia Kyllönen
Juha Leinonen
Mikko Leinonen

Tällä kokoonpanolla hallitus on täysimääräinen.
Vuonna 2015 erovuorossa ovat Janne ja Minna.
Vuonna 2016 erovuorossa ovat Martta Kovalainen ja Mikko Leinonen. (arvottu)

10. Muut asiat
  • Melalahti-akatemia on laittanut tiedoksiannon yhdistykselle. Melalahti-akatemia myöntää Melalahden kyläyhdistykselle 600 €, sekä Melalahden kyläyhdistyksen naisjaostolle 600 €, eli yhteensä 1200 € virkistys – ja kulttuuritoimintaan.
  • Muutokset hallituksen kokoonpanosta tulee tehdä yhdistysrekisteriin. (Minna)
  • Seuraavaan yleiskokoukseen siirretään käsiteltäväksi
    • jäsenmaksut ja jäsenkirje
    • toiminnantarkastajien valinta ja heidän palkkionsa
    • toimintasuunnitelma ja budjetti
    • kaluston vuokra
    • täytyy päättää kokousten koolle kutsumistavat
  • Vanha lossi täytyy poistaa saaresta. Tämä tulee selvittää (Kaisu Korhonen)
  • Uimarannan/sataman WC:n säppi on matkalla. (Seppo Härkönen)

11. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 12:56



Hallituksen kokous 2.8.2014

Kokous: 2.8.2014
klo: 11:00
paikka: Kuisman Loma


1. Kokouksen avaus
Melalahden kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja, Janne Raunio avasi kokouksen 11:05.

2. Sihteerin valinta
Sihteeriksi valittiin Minna Parkkinen.

3. Läsnäolijoiden toteaminen
Läsnä olivat seuraavat henkilöt:
Janne Raunio
Osmo Korhonen
Kyllikki Heikkinen
Minna Parkkinen
Martta Kovalainen

4. Yhdistyksen sihteerin eroamisen käsittely.
Myönnettiin yhdistyksen sihteerin Tiia Kuisma:n ero. Tiia eroaa vedoten kiireellisyyteen ja asuinpaikkansa sijaintiin, koska asuu tällä toisella paikkakunnalla.

5. Tilikauden ja tilinpäätöksen käsittely.
Tilikauden alijäämä -605 €. Keskustelimme taloudellisesta tilanteesta. Keskustelimme myös jäsenmaksujen keräämisestä. Osa on jo maksanut jäsenmaksujaan, joten summaa ei voi tälle vuodelle muuttaa. Hyväksyttiin tilit. Tilit menevät vielä tilintarkastajan tarkastettavaksi.

6. Muut asiat
Pohdimme yhteydenpitoa kyläläisten ja jäsenten kesken, sekä jopa kyläyhdistyksen lakkauttamista.

7. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 11:31.




Melalahdessa 2.8.2014

lauantai 2. toukokuuta 2015

Hallituksen kokous 2.5.2015

Melalahden kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu Paltamon työvoimatalolla / toimistohotellilla tänään 2.5.2015 klo 12:00. // Minna